maanantai 23. toukokuuta 2011

Maanantaita!

Kääk. Olen muutaman päivän aikana pudonnut ihan kelkasta, kärryiltä ja muilta mahdollisilta kulkuvälineiltä. Tai siltä ainakin tuntuu.


Minulla oli hyvällä tavalla kiireinen loppuviikko. Tässä on nyt kaikenlaista vireillä, mikä vie paitsi aikaani myös ajatuksiani, mutta nyt oli vielä sen lisäksi ihania sukulaistapaamisia, yövieraita, lounaita, illallisia ja babyshowerkutsuja. Puutarhaostoksiakin. Tuli väkisin pidettyä monta päivää blogitaukoa, ja vaikka harmittelin mielessäni, että jo edelliselle perjantaille suunnittelemani yrttikirjapostaus jäi taas väliin, tai etten saanut kirjoitettua lastenkirjoista lauantaina, tajusin vasta nyt, että myös poistoperjantai jäi kiireessä jo toista viikkoa peräkkäin.


Se alkaa olla jo törkeää, kun olen sellaisen kuitenkin joka viikko luvannut pitää. Kompensaationa järjestän tällä viikolla normaalia komeammat arpajaiset!


Tänään tarkoituksenani oli - ja on vieläkin - tehdä Missä mennään -maanantai käydäkseni vähän läpi tälle vuodelle luotuja haasteita niiltä osin, kuin olen niihin itse osallistumassa. Oman blogini haastealasivukin kaipaa kipeästi muokkaamista ja haasteiden kirjalistat päivittämistä. Päivä on hurahtanut jo pitkälle, enkä ehkä sittenkään ehdi tehdä kaikkea suunnittelemaani tänään, mutta yritän kuitenkin. Halusin kirjoittaa tämän viestin kuitenkin siltä varalta, etten saa Missä mennään -postausta tänään valmiiksi. 


Huomenna haluaisin palata Totally British -linjalle ja kirjoittaa tuoreeltaan loppuviikosta lukemastani Sarah Watersin Vieraasta kartanossa. Tällä hetkellä luen heti alusta mukaansa temmannutta Chris Cleaven Incendiary-romaania. Ainakin alku lupaa hyvää kesäkuulle, kun Cleaven toinen romaani, Little Been tarina, ilmestyy suomeksi.


Jos minusta ei kuulu enää tänään, niin viimeistään huomenna. Olen pahoillani blogini ja lukijoideni laiminlyömisestä, mutta joskus se kuuluisa oikea elämä kiilaa edelle. :) Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja toivottavasti "näemme" tällä viikolla oikein usein!

9 kommenttia:

  1. Minusta on ihan hyvä, että se kuuluisa elämä välillä irroittaa meitä täältä kirjablogistaniasta :) Huomaan itsekin, miten olen jo päivän "katkon" jälkeen hepakassa, että kukamitähäh..mitä missäkin tapahtuu jne.

    Komeita arpajaisia siis odotellessa :)

    Minäkin julkaisen loppuviikolla oman 1-vuotisarvontani. Tällä kertaa haluan kahden viikon osallistumisajan, kun yleensä ollut lyhyempi.

    VastaaPoista
  2. Welcome back! Ihanaa, että on ollut hauska viikonloppu ja että kaikenlaista kivaa on meneillään... :)

    VastaaPoista
  3. Joskus on hyväkin viettää hieman blogivapaata, vaikka kävin täällä kyllä viikonloppuna pariin otteeseen kuulumisiasi ja kirjojasi kurkkaamassa. :)

    Jään innolla odottamaan Vierasta kartanossa, koska sen kirjan haluan itsekin lukea. Ja samoin on Little Veen tarinaa odotellessani kiinnostava lukea mietteitäsi Chris Cleaven Incendiarysta.

    Kaunis tuo helmililjakuva. <3

    VastaaPoista
  4. Kaunis muscarikuva!

    Minä en kohta edes kestä enää haastesanaa;-) Yritän vain lukea...paljon. Kuten olen tehnyt jo yli kaksi vuotta.

    Ns. Oikea Elämä joskus häiritsee Blogielämää.

    Reipasta alkanutta viikkoa! Tavataan Koossa.

    VastaaPoista
  5. Mitä, onko jollain täällä oikeetakin elämää? ;) Arvaas mitä löysin sunnuntaina Valtterista hintaan 50 snt? Turkka Hautalan Salo:n. Menossa sivulla 234. -Katriina-

    VastaaPoista
  6. Vaikka täällä kirjablogistanian uusasukkaana hyvin viihdynkin niin onneksi on myös se Oikea Elämän kaupunki. :) Mukavaa että sinulla on ollut kivasti kiireinen viikonloppu. Ihanaa alkavaa viikkoa, Karoliina!

    VastaaPoista
  7. Varmaan yhdellä jos toisellakin on tää kevät - tai nyt voi kyllä jo puhua kesästä :-) - sen verran sosiaalista ja tapahtumarikasta, ettei blogistaniaan ehdi kovin usein. Minustakin tuntuu, etten millään ehdi kirjoittaa mitään, kun aika vierähtää niin mukavasti muualla kuin koneen ääressä. Esimerkiksi puutarhassa, vaikken edes koe olevani mikään puutarhaihminen. Tänään siirtelin kukkia perennapenkistä toiseen ja kylvin retiisejä ja istutin perunoita (minimaalisesti, mutta kuitenkin). Kyllä puutarhanhoito tenttiin lukemisen voittaa...

    Kyllähän täällä jaksetaan odotella, vaikka tietenkin sinua kaipaamme. <3

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Susa, on blogitauossa puolensakin, mutta vapaaehtoisestihan täällä ollaan, ja yllättävän nopeasti tosiaan alkaa tuntua, että putoaa kyydistä ja pettää vielä lukijansakin. :) Aika narsistista!

    Huomasinkin, että sinullakin on tulossa arvonta, kivaa!

    Pienen mökin emäntä, kiitos! Oli kivaa, mutta jatkuvasti ei tämä nörttierakko jaksaisi samalla tavalla heilua. :)

    Katja, kiitos. <3 Nyt on sinulle Vieras kartanossa tehtynä ja pian tullee Incendiarykin. Ja minä keksin jo hienon, vähän tuhman, juonen kirjalle nimeltä Little Veen tarina. ;D

    Kiitos, Leena, ja huomenna nähdään kirjahyllyllä! <3

    Katriina, heh heh. :) Kiva, kun sait sen Salonkin!

    Kiitos, linnea, toivottavasti sinunkin viikkosi on hyvä! <3

    Anna Elina, kyllä sinä ihan puutarhaihmiseltä minun korvaani kuulostat. :) Saa tosiaan nähdä, kuinka hiljaiseksi kirjablogit kesäkuumilla jäävät.. Ja kiitos, toivottavasti sinunkin viikkosi on iloinen! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...