Kustantaja: Gummerus, 1990.
Sivuja: 648.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue esittely täältä.
Kirjan nimestä voi jo päätellä tämän Iijoki-sarjan osan teeman: kotiselkonen kutsuu Kalle Päätaloa, ehkä yllättävästi mutta toisaalta loogisesti. Onhan Kalle niin sanotuista aineellisista saavutuksista -- koulutus, työpaikka, avioliitto, itse rakennettu omakotitalo -- huolimatta tuntenut nostalgista kaipuuta kotiseudulleen, ja luonteelleen ominaisesti hän on onnettomaksi itsensä tuntiessaan miettinyt jatkuvasti, olisiko elämä järjestynyt paremmin Taivalkoskella.
Päätalon luonteella on vaikea tyytyä ja olla syvästi onnellinen. Jotakin tuntuu aina puuttuvan, ja tämän puuttuvan palasen etsinnässä hän tekee ratkaisuja elämässään tai ainakin suunnittelee muutoksia ja haaveilee niistä. Helsingin Sanomien Vesa Karonen esittää paluumuuton ratkaisevaksi tekijäksi Lauri Viidan ja tämän menestyksestä kohonneen kateuden ja katkeruuden, mikä ei ole minusta välttämättä ollenkaan huono tulkinta. Viita -- jonka syntymän satavuotisjuhlaa tänä vuonna vietetään -- onnistui ensimmäisenä siinä, mistä Kalle oli haaveillut: kirjoittanut lahjakkaasti rakennustyönmaan arjesta ja työmiesten elämästä. Kirjailijahaaveet olivat todella polttavat Päätalon mielessä, ja hän pyrki jatkuvasti tekemään valintoja, jotka mahdollistaisivat kirjoittamisen vähintään tulevaisuudessa. Arki Tampereella oli kuitenkin jatkuvasti hyvin raskasta ja kiireistä, eivätkä rahkeet tuntuneet riittävän kirjoittamiseen tai uskallus Mikko Mäkelän kirjailijapiiriin, jossa mm. Viita ja Väinö Linna kävivät.
Jos kirjoittaminen ei onnistu Tampereella, ehkä se onnistuu Taivalkoskella. Ehkä siellä lähtisi sujumaan kirjoitus muista Päätalon suunnittelemista aiheista, jotka olivat hänelle tuttuja etenkin lapsuusvuosilta ja myös tuoreita suomalaisen kirjallisuuden kentällä.
Hirvasnoron Kai ihmettelee Lainan helppoa suostumista Taivalkoski-tuumaan, ja kyllähän kaikki kirjassa käykin todella nopeasti ja sujuvasti -- kunnes sitten päästään perille pettymysten Asutusalueelle. Minä mietin Lainan kohdalta kahta mahdollista syytä Taivalkosken houkutukseen: hänkin on varmasti ollut onneton avioliitossaan Tampereella ja toivoo muutoksen ehkä tuovan mukanaan onnellisempia aikoja, ja toisaalta tähän liittyen hän varmaankin jättää mielellään taakse Tampereelle miehensä mahdollisen rinnakkaissuhteen tai -suhteet toivoen tämänkin asian menevän toisin toisella paikkakunnalla.
Niin, kirjan alussa ollaan siis yhä Tampereella ja omassa "kodossa", mutta eihän Kallen ja Lainan avioliitto entistä auvoisampi ole. Yhteensopimattomien luonteiden päälle on jatkuvaa väsymystä ja stressiä. Lisäksi Kalle ottaa Lainalta kysymättä kotiin koiranpennun, jota Laina suorastaan kammoaa, ja Tessusta syntyy uusi jatkuvan riidan aihe puolisoiden välille, vaikka Laina vähitellen tottuu ja ehkä jossain määrin jopa kiintyy koiraan.
Kalle käy pääsiäisenä Taivalkoskella ja saa kuulla avautuvasta kunnan rakennusmestarin paikasta. Sitten kaikki käy nopeasti, ja kesä alkaa avioparilla jo taivalkoskelaisina. Elävän kamalasti Päätalo kuvaa saapumisen Taivalkosken Asutusalueelle, jossa kaikki on huonosti ja pielessä ja pettymys sekä katumus sen myötä hirveät. Onneksi Päätalojen elämä alkujärkytyksen jälkeen jossain määrin helpottuu ja parantuu Taivalkoskellakin, mutta eihän mikään helppoa sielläkään ole -- eihän tämä kirjasarja olisi muuten sitä, mitä se on.
Olen lukenut sarjaa tästä eteenpäin enää pari osaa, joiden aikana ollaan edelleen Taivalkoskella. Taukoa Päätalon lukemisessa on nyt puolisen vuotta, ja varmaan vähitellen alan lukea viimeisiä osia pysyäkseni tämän juttusarjan tahdissa. Kovasti jo odotan paluuta Kallen maailmaan, ja tietysti kiinnostaa tietää, mitä kaikkea lopulta tapahtuu, vaikka pääpiirteet tiedänkin. On tämä kyllä kaikkineen aikamoinen kirjallinen ja historiallinen matka, jota ilman elämä ja lukukokemukset olisivat monta kertaa köyhemmät.
Toivotan valoisaa kevään jatkoa näin toisen pääsiäispäivän ja ensimmäisen kunnollisen kevätpäivän päätteeksi!
